Skriv ut detta Sida

Suomalaismetsistä

 

Oletko kuullut puhuttavan suomalaismetsistä? Tässä on vähän perustietoa. Maantieteellisesti suomalaismetsät ovat tänään osaksi Ruotsissa osaksi Norjassa. Voit katsoa tätä aluetta kartasta. Suomalaismetsiä on oikeastaan lähes kaikkialla Ruotsissa. Nykykielessä eroitetaan suomalaismetsät (finnskogen) suomalaismaista (finnmarken). Finnmarken on lähinnä se alue joka sijaitsee Taalainmaalla ja Hälsinglandissa.

Suomalaismetsät muodostuivat 1500-luvun lopulla ja 1600-alussa Ruotsin puolelle muuttaneiden itäsuomalaisten muuton seurauksena. Nämä talonpojat erosivat länsisuomalaisista maamiehistään lähinna elinkeinonsa puolesta. He olivat erikoistuneita kasken- eli huhdanpolttoon. He olivat metsissä liikkuvia kaskenpolttajia. Siksi heitä alettiin kutsua metsäsuomalaisiksi. Länsisuomalaiset olivat pääasiallisesti peltoviljelijöitä.

Miksi muutettiin niinkin kauaksi kuin Taalainmaalle ja Bergslageniin Ruotsissa? Monien tutkijoiden mielestä syitä löytyy niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Suomessa vaikuttivat työntävinä voimina suuret verorasitukset, hyvinen huhtamaiden väheneminen ja rauhattomat olot Ruotsi-Suomen itärajalla. Ruotsissa puolestaan vaikuttivat vetävinä voimina asumattomat ja huhdanpolttoon sopivat kuusimetsät sekä kuninkaan myöntämät verovapaudet tietyiksi vuosiksi. Itäsuomalaisia kaskenpolttajia haluttiin asumaan Keski-Ruotsin metsiin ja täten voitiin pitkällä tähtäimellä lisätä kruunun verotuloja. Tämä puolestaan tuki silloisia pyrkimyksiä Ruotsin luomisesta suurvallaksi.

Kuinka monta heitä oli kaikkiaan on vaikea sanoa. Pitää ensiksi sopia siitä keitä lasketaan mukaan metsäsuomalaisiin. Ruotsissahan oli ollut suomalaisia jo keskiajalta asti suurimmissa kaupungeissa ja maanviljelijöinä lähinnä Upplannissa. Joidenkin tutkimusten perusteella voidaan olettaa että metsäsuomalaisia muutti vuosien 1580 ja 1630 välillä noin 20 000. Varovaisemmat arviot ovat alle kymmenen tuhannen ja toiset taas puhuvat yli 40 000:sta. Tämä on varsin huomattava määrä silloisesta Suomen asukasluvusta. Se oli myös paljon silloisessa Ruotsin asukasmäärässäkin.

Monet romaaninkirjoittajat Ruotsissa ovat olleet muokkaamassa tietynlaista kuvaa metsäsuomalaisista. Vuosisatamme alussa saattoi eri romaaneista lukemalla muodostaa kuvan, jonka mukaan suomalaiset olivat ilkeämielisiä, taikauskoisia, sairaalloisia, pahanhajuisia ja pahansuopia, likaisia ja köyhiä ihmisiä, jotka kaiken lisäksi olivat vähemmän sivistyneitä, metsäläisiä. Että 1900-luvun alussa köyhyys levisi suomalaismetsissä saattoi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta kaikki muut ominaisuudet eivät välttämättä pidä paikkaansa.    
Kaskien savut nousivat kuusimetsästä yötä-päivää

Suomalaismetsissä elettiin siis huhdanpoltolla. Tämä tarkoittaa sitä että maastosta katsottiin sopiva huhdan paikka ja puut kaadettiin ja seuraavana kesänä ne poltettiin. Tuhkan ollessa vielä lämmintä maahan kylvettiin. Tähän huhtaan eli huuhtaan kylvettiin useimmiten ruista. Metsäsuomalaisten ruis oli nimeltään juureista eli puskaruista. Se talvehti ensimmäisen talven yli sitten kun se oli leikattu tai karja oli päästetty syömään vihreät oljet. Seuraavana kesänä tämä ruis kasvaa suureksi, tuuheaksi puskaksi, jolla on korkeutta jopa yli 2 metriä. Puskassa saattoi olla pitkälti yli 100 tähkää ja jos tähkissä oli keskimäärin 70 jyvää, muodostui sadosta yli 7000 kertainen. Sadot olivat runsaita ensimmäisenä korjuuvuonna. Toisena vuonna saatiin noin puolet ensimmäisen vuoden sadosta ja kolmannella kerralla noin puolet toisen vuoden sadosta. Tämän jälkeen huhta jäi kasvamaan heinää tai se saatettiin raivata pelloksi.    
Ruis alkaa talvehdittuaan kasvamaan tuuheaksi puskaksi – puskarukiiksi.

Että sadosta tuli hyvä, piti monta asiaa sattua paikalleen. Ensiksi; huhdan paikka piti olla hyvä. Maassa oli oltava paljon ravinteita. Metsän piti olla ikivanhaa. Tällainen maapohja on usein hyvin hapanta ja silloin siinä ei kasva paljon mitään. Kun tällaiseen maahan sekoitetaan emäksistä tuhkaa ja hiiltä kaskeamisen yhteydessä, vapautuvat ravintoaineet ja ovat kasveille soveltuvaan muotoon. Kun metsäsuomalainen sitten kylvää tällaiseen maahan ruista, jolla on kyky "ahmia" suuria ravintomääriä itselleen, selittyy se, että sadosta tuli niinkin runsas. Toinen seikka, joka piti olla paikallaan oli kaskeamisen ajankohta. Hyvä kaskenpoltto aika oli mittumaarin aikaan eli juhannuksen kesällä. Ruis sai parhaan kasvun, jos heti kylvämisen jälkeen tuli sade.  Tutkijat tietävät, että vanhat suomalaiset kylät olivat shamanistisia ja kylän vanhimmalla oli vastuulla selvittää sopiva ajankohta kylän yhteisen, suuren kasken polttamiselle.   

Kaikki jotka osallistuivat kasken polttoon olivat oikeutettuja satoon. Näinollen myöskin maata omistamattomat olivat yhteisölle hyödyllisiä ja saivat osansa yhteisesta hyvinvoinnista. Köyhyys lienee levinnyt suomalaismetsiin sitten kun tuli ero maanomistajan ja maata omistamattoman välille. Suomalaismetsissä oltiin siis hyvin omavaraisia, ainakin alussa. Tästä kertovat arkistoissa olevat veroluettelot, joiden mukaan suomalaiset saattoivat maksaa veroja itsekukin enemmän kuin kokonainen ruotsalaiskylä yhteensä. Kaikki huhdan polttoon osallistuneet olivat oikeutettuja jakamaan myös satoa. Ruotsalaiset saattoivat pitää suomalaisia laiskoina. Pellon viljelijä joutuu kamppailemaan pellollaan lähes jokainen vuoden päivä, kun pelto on jäästä ja lumesta vapaa. Huhdanpolttajan työpanos keskittyy muutamiin hyvin intensiivisiin jaksoihin; kasken kaatamiseen, sen polttamiseen, sadon korjuuseen ja puimiseen. Itäsuomalaiseen olemukseen kuuluukin se viisaus että ei ole mitään järkeä alkaa kamppailemaan kivien ja kantojen kanssa kun ne voi kiertää. 

 
Kaskeaminen on kovaa työtä

Metsäsuomalaisten juureinen eli kaskiruis on tutkijoiden käytössä jälleen. Vanhoista rakennuksista, kuten riihistä on löydetty muutamia jyviä ja niitä on kasvatettu kukkaruukuissa ja saatu pian "kourallinen" ruista. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta tähän mennessä on todettu, että hyvällä asiantuntemuksella saadaan sadosta yli 7000 kertainen. Juureisen jyvä on pienempi kuin nykyisten ruislajikkeiden ja sillä on huomattavasti suurempi valkuaisainepitoisuus. Säilyvyys on myös erittäin korkeaa luokkaa – osoituksena siitä on se että lajiketta on ylipäänsä enää olemassa. Ruisviljelykseen voi tutustua mm Mattilassa, Pohjois-Värmlannissa.

Jotkut tutkijat ovat saaneet selville, että ruis on itämiskykyistä seitsemän peräkkäistä kasvukautta ilman vieraan "heimon" pölytystä. Sen jälkeen ruis menettää itävyytensä. Muutenkin tämän vanhan rukiin säilytyksessä on ollut ongelmia. Nykyaikaiset materiaalit; liimat ja muovit vaikuttavat haitallisesti puskarukiin itävyyteen.

 

Saunomisperinne

Meille suomalaisille saunominen on rakas ja laajalti tunnettu tapa. Saunomisella on historiallinen yhteys vanhaan itäsuomalaiseen elinkeinoon, huhdanpolttoon. Jos ajattelemme aikaa, jolloin saippuaa ei oltu vielä keksitty, oli ainoa tehokas tapa päästä eroon noesta ja tuhkasta hikoilla se pois. Kaikki ne maailman kansat, jotka ovat olleet kaskenpolttajia, ovat olleet myös saunojia. Kun ruotsalaiset olivat perustamassa Uutta Ruotsia Delaware-joen rannalle lähes 400 vuotta sitten, oli matkalaisten joukossa suuria määriä suomalaisia. Suomalaisista ei kuitenkaan aina pidetty, koska he käyttäytyivät toisin kuin oli tarkoitus: Hävisivät intiaanien kanssa pitkin metsiä. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että suomalaiset samaistuivat paremmin saunovien intiaanien kanssa kuin konsanaan ruotsalaisten kanssa, jotka kävivät sitäpaitsi sotaa intiaaneja vastaan.    

Saunomiselle on meillä vanhat ja syvät perinteet. Tiedämme, että hyviin saunatapoihin ei kuulu mitä tahansa. Ennenvanhaan saunassa ei saanut huutaa taikka kirjoilla. Siellä ei myöskaan syöty eikä juotu. Seksi ei kuulunut hyviin saunomistapoihin niinkuin ei piereksiminenkään. Taloista mentiin usein kahdessa ryhmässä saunaan. Jos talossa ei ollut palvelusväkeä, meni isäntäväki saunaan yhtäaikaa. Jos talossa oli piikoja ja renkejä mentiin saunaan yleensä miehet ja naiset erikseen. Piika sai olla piika saunassakin, kerrotaan. Saunaan tultaessa vanhat saattoivat puhutella saunan näkymätöntä henkeä. Sitä tervehdittiin tai kysyttiin, joko sauna on valmista tai riittääkö löyly. Kun saunan henki ei tietenkään vastannut, saattoivat kysyjät lauteilla löylyssä ähkiessään vastata itse kysymykseensä.